Kun y on loputtomana
Ikuisuuden varjo yllmme
Taistelun kentt kristityn
Kuoleman kehtona
Ovat Hornan
mahdin
Monumentaalisin luomus.
Sen pahuuden musta Pantheon.
Niin kauas kuin silm kantaa
Lojuu iskujen
murjomia
Elottomia ruumiita
Elmn heist poistuneena,
Mustan raudan purtua (heidn)
Lihaansa kalvaen, polttaen,
Raastaen ja
repien.
Taistelun y muuttui lopun saapuessa
Synkemmksi, Kristinkansan kuolemalla
Valon lyden.
Haudaten sen papit
tuhkaan
Joka oli heidn kirkoistaan jljell.
Noina hetkin tuho, hvitys ja kuolema
Kvivt Grimsgardin pihasta marssien
Lopun
kaikki ennustukset totena ksilln.
Aseina joilla Jumala ja Poikansa
Hakataan hengilt,
Nyt. Ja uudelleen.
Yh muistojemme
toivossa. Uudelleen.
