Elmn ruoska piiskaa
murheellista miest,
mrkn hiest
kuljen matkaa, jolta ei takaisin tulla
Maailma, saatana,
ei
anna rauhaa,
korvissani pauhaa
kuolinkellot, jotka kutsuvat minua
Maa on kova kuin ters, taivaan
viha
harteillani
painaa ruumistani
nnnyn nihin tuskiin,
itkuun inkaikkiseen
Tm ruumis jtyy pystyyn, kuolema
silmni
sulkee,
edessni kulkee
ilkkuen, nauraen,
pilkaten minua
Tnn on pime!
Huomenna on pimemp!
Hikoile verta, kiroile,
muserra krmeen p!
Eik lydy sinusta miest pahaa itsestsi piest?
Krme kiertyy sydmeni ymprille,
otteesta sen
irti pse
en,
silti tahdon viel sen viimeisen sanan
Parempi on siis
istua alas, yksin itke,
paha kitke
pst ja tappaa sen sitke
krme
