Versuri Moonsorrow - Rauniolla

Album: Moonsorrow - Kivenkantaja



[ASKELMILLA]

[esinaytos]

[MAAILMALLE]

Kuun viel varttuessa
kulki kuiskaus pll veen kaukaa.
Aallot levotonna livt
vasten sateen pieksem rantaa.

Kauan hiljaisia lienneet
salot alla pohjoisen taivaan.
Vain yksininen vire tuulen soi.

Keihs karhunkaatajan
maassa saaliin vierell vartoi
vaiti suurta laivaa saapuvaa.

Ei kukaan tiennyt nhd sarastukseen
ja piv laski taas.

Kuulkaa huuto korppien
halki taivaiden,
nin saapuu tuho jumalten
maailmaamme.

On tullut se aika jolloin auringon pyr
veren vuodatuksesta katkeaa.

Liput kauniit liehuen
airut rantakiville astuu.
He miekoin meit tervehtivt,
vapaudesta puhua saavat.

Loimet vieraat yllns
puiseen ristiin veriveli tarttuu.
Hn suden mahdin mielii taltuttaa.

Keihs karhunkaatajan
vastaan krmekielt nyt nousee
ja iskee lpi kurjan sydmen.

Vaan eivt sankarit en nouse raunioille
ja laulumme tuuli vie.

Kuulkaa suru metsien
halki aikojen,
on pyht kivet kaadettu
ja kansa voipunut.

Valtaa kuoleman sylist
uhmaa ters vlkkyen.
Tuoni ksiss jumalten,
maine miehen ikuinen.

Jo syttyvt nuo soihdut, ne ruumiit krventvt
ja syyttmien sielut tuomitaan.
Kuinka riistvt he jumalat nyt viereltmme,
vaikenevat tuhannet edess murhaajan.

Kirveenkuva rinnalla
karhun lailla taistellen,
Ukon voima sydmess
viel kaatuu viimeinen.

[RAUNIOILLA]

[loppunaytos]

[English translation:]

[AT THE RUINS]

[AT THE FOOTSTEPS]

[prologue]

[TO THE WORLD]

Under the growing moon
there drifted a whisper with a distant stream.
Waves beating restlessly
the tired rain-lashed shore.

For long the wilds under the northern sky
silent may have been.
Resounded only with a breath of wind.

The spear of a bear-hunter
lay on the ground by its prey.
Awaiting the arrival of a craft.

Yet no one foresaw the dawning
and thus set another day.

Hearken to the ravens' cry
across all heavens.
Behold as the gods
of our world fall.

It is time for the wheel of the sun
to break by the flow of blood.

Under such fair colours
the harbringer steps ashore.
By a sword his companions salute us,
yet of freedom they may speak.

Dressed in strangest garment
claimed kindred grasps a wooden cross.
What strength in wolves he wishes to tame.

The spear of a bear-hunter
now risen against the serpent's tongue.
Striking through the vile heart.

Yet no hero shall rise on the ruins
and our song may drift with the wind.

Hear the sorrow of the woods
across all known times.
Sacred stones are overturned
and the folk so weary.

Steel agleam defies sway
on the lap of death.
Demise in the hands of gods,
a worthy name forever spoken.

And lo! the torches lit scorching carnage,
condemning all the guiltless souls.
How dare they bereave us our gods,
now thousands fall silent at murder.

Sign of the hammer on a warrior's chest
he battles like a bear.
With strength of Ukko deep in his heart
the last man now may fall.

[AT THE RUINS]

[epilogue]


Lyrics
Aboneaza-te la newsletter
Join the ranks ! LIKE us on Facebook