Lumi sulaa, riisuu kauniin peiton rujon maan
kevn jtteille nyt hautauomat kaivetaan
kuumeisesti luonnon rumuus piiloon
lapioi,
kun et omaa luontoasi piiloon laittaa voi
Ullakolla pienen nurkkahuoneen hyllyll,
ase, koneen osia ja
miestenlehti.
poika, makaa laverilla, tyt on jneet taa,
kevn virta solisee ja veri huohottaa.
Is katsoo savuavan saunan
hiillosta,
koira kiert keh pihakaivon pohjalla
poika kahlaa koivikossa, kuolaa poskellaan
pian saapuu miehet valkoisissa
takeissaan
Kevn tullen poika kuulee niit ni,
joita ei voi kuulla is eik itins
vieraat alkavat vierastaa heidn
taloaan
juoru kulkee, mutta perheen eess vaietaan
Talven maa, mustaa mielt
rauhoittaa,
vaan juoksevan veden aikaan
ei
rauhaa saa.
Sille, jonka kevt vei, nyt pt puistetaan,
kielin halkaistuin hulluksi lyty muistetaan
luulen, ettei se voi meit
koskaan tavoittaa
vaan se ly leiman kehen vaan sen lyd haluaa
Talven maa mustaa mielt
rauhoittaa,
vaan juoksevan veden
aikaan
rauhaa ei saa.
Talven maa mustaa mielt
rauhoittaa,
vaan juoksevan veden aikaan
rauhaa ei saa.
