[K. Viikate]
Ei paina mielt vaikka hengetn, huomenna hengetn
olisin nukkumassa nurmen alla
Niin kovin kaivomme on
vedetn, ontto ja vedetn
ei lydy tilkkaa edes raapimalla
Kun kaivaa routamaasta onneaan
sen ymmrt vain autuaat
Ei polta
huoli vaikka makaisin, selllin makaisin
suojassa viilutetun tammikannen
On sill tielln, eik takaisin, tuskinpa takaisin
palaavat
jlkeen kylmn rautakangen
Kun kaivaa routamaasta onneaan
sen ymmrt vain autuaat
Suuttuisi en vaikka jo olisin, tuhkana
olisin
uurnassa isoidin akkunalla
Kun riit aika ei vaik sotisin, ikni sotisin
paineessa vkijuomain hirmuvallan
Kun kaivaa
routamaasta onneaan
sen ymmrt vain autuaat
In ottaa ja voimat kuluttaa
kun matka kulkee lpi tyttyvien
hautuumaiden
Kenelle kostaa ja ket kurittaa
eihn meill ole kuin ymmrryst autuaiden
